Tekstin koko: A - |
A +
Sivukartta
Pylväslyhdyt
Ensimmäiset pylväslyhdyt on pystytetty Venäjän vallan aikana Porthanin henkilöpatsaan ympärille Turkuun. Pylväslyhdyn kerrotaan tuodun Suomeen Euroopasta Pietarin kautta. Kokkolan vanhaan kaupunkiin on pystytetty 70 pylväs- ja konsoolilyhtyä. Kokkolalaiset mukaan pylväslyhdyt ovat lisänneet kaupungin vetovoimaisuutta merkittävästi.
Nelitahkoinen kaasulyhty, johdatti Suomen 1860-luvulla kaasuvalon aikaan, joka oli aikakautensa merkittävä teknologinen uudistus. Valoa syntyi pylväslyhtyjä sytytettäessä niin paljon, että palotornissa ollut palovartija teki hälytyksen: Turku palaa taas! Kaikkiaan Turussa oli nelitahkoista lyhtyä n. 400 kpl ja niistä viimeisimmät ovat säilyneet Tuomikirkon Unikankareella. Menneessä ajassa 1800-luvulla yhtenäiset valaisinkalusteet rakennettiin Suomessa ainoastaan Turkuun ja Helsinkiin.
| Vierailijoita yhteensä 8092 | © Merrus Oy, Kimmo Mäkinen | Sivut tehnyt Hanna Iris Tolonen |